Vielä ennen varsinaista 'kokemuksen' ruotimista pieni välipala.
Suosittelen ehdottomasti tutustumaan Edmund Snow Carpenterin, visuaalisen antropologian pioneerin ja Marshall McLuhanin työtoverin, teokseen Oh, What a Blow That Phantom Gave Me! (kirjan nimi on lainaus Cervantesin Don Quijotesta).
Teos, jonka hypertekstiversio löytyy Carpenterin tuotannolle omistetulta webbisivulta, on fragmentaarinen löytöretki median saturoimaan maailmaan; siihen, miten median läpitunkema ihminen kokee, tuntee, aistii maailman. Kirja sisältää sekä Carpenterin "filosofisia" pohdintoja että hänen etnografisia "post-it-lappujaan" maailman turuilta. Yhdistämällä nämä kaksi osaa tehdään antropologiaa, Jean-Jacques Rousseaun hengessä:
"When one proposes to study men, one only needs to look at those nearby; but in order to study man, one has to look afar; for it is necessary to observe the differences in order to discover the properties."
Designkielellä: "toiset" ovat antropologian "lead-usereita". Partikularististen kulttuurikuvausten rinnalla on synnyttävä "anthropology-for-all (AfA)".
tiistai 22. syyskuuta 2009
Kokemuksen taito
Ehkä tartun seuraavaksi ehdotettuun kokemuksen (experience) käsitteeseen. Alkupalana pari lainausta Richard Sennettin kirjasta The Craftsman:
"Philosophically, pragmatism has argued that to work well people need freedom from means-ends relationships. Underlying this philosophical conviction is a concept that, I think, unifies all of pragmatism. This is experience, a fuzzier word in English than in German, which divides it in two, Erlebnis and Erfahrung. The first names an event or relationship that makes an emotional inner impress, the second an event, action, or relationship that turns one outward and requires skill rather than sensitivity. Pragmatist thought has insisted that these two meanings should not be divided. If you remain in the domain of Erfahrung alone, William James believed, you may be trapped by means-and-ends thinking and acting; you may succumb to the vice of instrumentalism. You need constantly the inner monitor of Erlebnis, of 'how it feels'."
Kirjansa teeman mukaisesti Sennett haluaa nähdä myös kokemuksen taitona tai taitavuutena (craft). Hän kirjoittaa:
"Taken just as a concept, what does the 'craft of experience' imply? We would focus on form and procedure - that is, on techniques of experience. These could guide us even in encounters that happen only once by furnishing an envelope of tacit knowledge for our actions. We would want to shape the impress people and events have made on us so that these impressions are intelligible to others who do not know the same people we know or lived through the same events. As appeared in the discussion of expertise, we would try to make the particular knowledge we possess transparent in order that others can understand and respond to it. The idea of experience as a craft contests the sort of subjectivity that dwells in the sheer process of feeling. Of course this is a matter of weights; impressions are the raw materials of experience, but only that - raw materials."
On helppo ymmärtää, että esimerkiksi käyttökokemuksesta puhuttaessa korostetaan Erlebnis-kokemuksen merkitystä Erfahrung-kokemuksen rinnalla. Mutta Sennettin näkemys kokemuksesta taitona painottuu Erfahrungin suuntaan. Eilisen Design Manual -workshopin keskusteluissa - tulkintani mukaan - viitattiin juuri tähän painotukseen: kokemuksen suuntaamiseen ulospäin, toisille näkyväksi, jaetuksi. Hajautunut kognitio (distributed cognition), ympäristön mahdollisuuksien käyttäminen hyväksi omaa ajatustoimintaa tukemaan, toimii kahteen suuntaan. Oma ajatustoiminta, kertyneet subjektiiviset kokemukset, voidaan hajauttaa ympäristöön muille näkyväksi. Ehkä muotoilijoiden tehtävä onkin suunnitella tiloja ja tilanteita, joissa ihmiset voivat harjoittaa tai harjoitella kokemuksen taitoaan.
"Philosophically, pragmatism has argued that to work well people need freedom from means-ends relationships. Underlying this philosophical conviction is a concept that, I think, unifies all of pragmatism. This is experience, a fuzzier word in English than in German, which divides it in two, Erlebnis and Erfahrung. The first names an event or relationship that makes an emotional inner impress, the second an event, action, or relationship that turns one outward and requires skill rather than sensitivity. Pragmatist thought has insisted that these two meanings should not be divided. If you remain in the domain of Erfahrung alone, William James believed, you may be trapped by means-and-ends thinking and acting; you may succumb to the vice of instrumentalism. You need constantly the inner monitor of Erlebnis, of 'how it feels'."
Kirjansa teeman mukaisesti Sennett haluaa nähdä myös kokemuksen taitona tai taitavuutena (craft). Hän kirjoittaa:
"Taken just as a concept, what does the 'craft of experience' imply? We would focus on form and procedure - that is, on techniques of experience. These could guide us even in encounters that happen only once by furnishing an envelope of tacit knowledge for our actions. We would want to shape the impress people and events have made on us so that these impressions are intelligible to others who do not know the same people we know or lived through the same events. As appeared in the discussion of expertise, we would try to make the particular knowledge we possess transparent in order that others can understand and respond to it. The idea of experience as a craft contests the sort of subjectivity that dwells in the sheer process of feeling. Of course this is a matter of weights; impressions are the raw materials of experience, but only that - raw materials."
On helppo ymmärtää, että esimerkiksi käyttökokemuksesta puhuttaessa korostetaan Erlebnis-kokemuksen merkitystä Erfahrung-kokemuksen rinnalla. Mutta Sennettin näkemys kokemuksesta taitona painottuu Erfahrungin suuntaan. Eilisen Design Manual -workshopin keskusteluissa - tulkintani mukaan - viitattiin juuri tähän painotukseen: kokemuksen suuntaamiseen ulospäin, toisille näkyväksi, jaetuksi. Hajautunut kognitio (distributed cognition), ympäristön mahdollisuuksien käyttäminen hyväksi omaa ajatustoimintaa tukemaan, toimii kahteen suuntaan. Oma ajatustoiminta, kertyneet subjektiiviset kokemukset, voidaan hajauttaa ympäristöön muille näkyväksi. Ehkä muotoilijoiden tehtävä onkin suunnitella tiloja ja tilanteita, joissa ihmiset voivat harjoittaa tai harjoitella kokemuksen taitoaan.
maanantai 21. syyskuuta 2009
"Boring meetings"
Hyvät ideat syntyvät tylsissä kokouksissa! Kuten taidekin.
Mitä sinä piirtelet tylsyyden karkottamiseksi?
Mitä sinä piirtelet tylsyyden karkottamiseksi?
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Mitä on trendi kulttuuriantropologian kielellä?
[Muokattu 1.10.2009.]
Yksi ensimmäisiä kysymyksiä, joka minulle Future Home Institutessa esitettiin tullessani tänne töihin, lienee ollut: "Mikä on trendien ja kulttuurin välinen suhde?"
Kysymys oli hämmentävä, koska vastaus oli yksinkertainen ja itsestään selvä. Oli vaikea päätellä, millaista vastausta kysymykseen odotettiin. Jotain uutta ja mullistavaa, kenties.
Mutta ehkä vastaamisen vaikeus olikin siinä, että vastaus oli vain intuitiivisesti selvä, hiljaista tietoa, joka kuului antropologin osaamiseen. Tiedon pukeminen sanoiksi olikin yllättävän hankalaa.
Kaksi vuotta kului, mutta vastaus on nyt tässä. (Tarkoitus ei ole ollut tehdä käsiteanalyysiä, vaan antaa termille antropologinen tulkinta siinä yhteydessä, jossa sitä käytetään trenditutkimuksessa tai trendiennakoinnissa.)
Yksinkertaisesti: Trendi on käsite, jolla kuvataan inhimillisessä todellisuudessa havaittua ilmiötä, sitä, että inhimillinen todellisuus on historiallinen. (Käytän termiä 'historiallinen', koska se tavoittaa sekä inhimillisen todellisuuden pysyvyyden historian saatossa että sen muuttuvuuden.) Jos kulttuuri nähdään - sosiologi Pertti Alasuutarin sanoin - järjestyksenä, jonka ihmiset yrittävät säilyttää keskellä inhimillisen todellisuuden anarkiaa ja epäjärjestystä, on trendin käsite yritys hahmottaa tuon järjestyksen ja epäjärjestyksen vuoropuhelun ajallinen ja dynaaminen ulottuvuus.
Trendien etsimisen avulla hahmotetaan inhimillisen todellisuuden dynaamiikasta säännönmukaisuutta ja logiikkaa; trendien ennakointi olisikin sitten löydettyihin säännönmukaisuuksiin ja lainalaisuuksiin perustuvaa tulevaisuuteen katsomista. Trenditutkimuksessa ja -ennakoinnissa käsite on siis - Greg Urbanin termiä lainatakseni - metakulttuurinen: se on osa reflektiivistä kehystä, jonka avulla ihmiset "kuvailevat, määrittelevät ja arvioivat toimintaansa ja kulttuuriaan sekä yhteiskuntaansa" (Pertti Alasuutari: Yhteiskuntateoria ja inhimillinen todellisuus).
Tällaisia metakulttuurisia kehyksiä on monia, ja ne tarkastelevat inhimillisen todellisuuden dynamiikkaa kukin omalla abstraktion tai ajallisen keston tasollaan. Jotkut ovat kiinnostuneita kulttuurievoluutiosta, toiset yhteiskunnallisten instituutioiden muuttumisesta. Näistä kaikista löytyy trendejä eli kehityskulkuja. Mutta puhe trendeistä esimerkiksi trendiennakoinnin yhteydessä liikkuu erilaisessa diskursiivisessa käytännössä, tavassa käyttää kieltä tietyssä kontekstissa tiettyyn tarkoitukseen. Trendiennakoinnissa inhimillisen todellisuuden dynamiikasta valitaan tietyt mielenkiintoisina ja relavantteina pidetyt asiat, jotka sitten esitetään kontekstiin (kuluttajille, yritysjohtajille, markkinointi-ihmisille) sopivalla konkreettisella ja kenties hyvinkin populaarilla tavalla, tarkoituksenmukaisesti.
Inhimillisen todellisuuden kehityskulut - olivat ne sitten trendejä trenditutkimuksen hengessä tai yleensä kulttuurin historiaan liittyviä trendejä - noudattavat samoja lainalaisuuksia. Historia tapahtuu samalla yleisellä tavalla niin yhteiskuntien välillä kuin niiden sisälläkin, muotivirtaukset muuttuvat (tai pysyvät) samalla logiikalla kuin yhteiskunnalliset arvotkin (muutokseen tarvittava aika tai vallankäytön muodot voivat olla toiset mutta logiikka silti sama). Periaatteessa historia on uusien vaikutteiden (olkoon ne sitten lainoja tai innovaatioita) hankkimista, vaikutteiden sisäistämistä ja niiden kotoperäistämistä. Erilaiset metakulttuuriset kehykset tavoittavat kukin omalla tasollaan nämä lainalaisuudet. Metakulttuuriset kehykset eivät siis ole toisistaan irrallisia. Kulttuurianalyysin tasolla perustavanlaatuiset kysymykset koskettelevat ihmisen suhdetta aikaan, historiaan, luontoon, toisiin ihmisiin ja omaan sisinpäänsä. Trenditutkimuksen tasolla voitaisiin puhua joustavista työajoista tai työn ja vapaa-ajan suhteesta, menneisyyden romantiikasta, kestävästä kehityksestä, uusyhteisöllisyydestä ja sisäisen harmonian etsimisestä - ja ennakoida, millaisia muotoja nämä ilmiöt lähitulevaisuudessa saavat.
Yksi ensimmäisiä kysymyksiä, joka minulle Future Home Institutessa esitettiin tullessani tänne töihin, lienee ollut: "Mikä on trendien ja kulttuurin välinen suhde?"
Kysymys oli hämmentävä, koska vastaus oli yksinkertainen ja itsestään selvä. Oli vaikea päätellä, millaista vastausta kysymykseen odotettiin. Jotain uutta ja mullistavaa, kenties.
Mutta ehkä vastaamisen vaikeus olikin siinä, että vastaus oli vain intuitiivisesti selvä, hiljaista tietoa, joka kuului antropologin osaamiseen. Tiedon pukeminen sanoiksi olikin yllättävän hankalaa.
Kaksi vuotta kului, mutta vastaus on nyt tässä. (Tarkoitus ei ole ollut tehdä käsiteanalyysiä, vaan antaa termille antropologinen tulkinta siinä yhteydessä, jossa sitä käytetään trenditutkimuksessa tai trendiennakoinnissa.)
Yksinkertaisesti: Trendi on käsite, jolla kuvataan inhimillisessä todellisuudessa havaittua ilmiötä, sitä, että inhimillinen todellisuus on historiallinen. (Käytän termiä 'historiallinen', koska se tavoittaa sekä inhimillisen todellisuuden pysyvyyden historian saatossa että sen muuttuvuuden.) Jos kulttuuri nähdään - sosiologi Pertti Alasuutarin sanoin - järjestyksenä, jonka ihmiset yrittävät säilyttää keskellä inhimillisen todellisuuden anarkiaa ja epäjärjestystä, on trendin käsite yritys hahmottaa tuon järjestyksen ja epäjärjestyksen vuoropuhelun ajallinen ja dynaaminen ulottuvuus.
Trendien etsimisen avulla hahmotetaan inhimillisen todellisuuden dynaamiikasta säännönmukaisuutta ja logiikkaa; trendien ennakointi olisikin sitten löydettyihin säännönmukaisuuksiin ja lainalaisuuksiin perustuvaa tulevaisuuteen katsomista. Trenditutkimuksessa ja -ennakoinnissa käsite on siis - Greg Urbanin termiä lainatakseni - metakulttuurinen: se on osa reflektiivistä kehystä, jonka avulla ihmiset "kuvailevat, määrittelevät ja arvioivat toimintaansa ja kulttuuriaan sekä yhteiskuntaansa" (Pertti Alasuutari: Yhteiskuntateoria ja inhimillinen todellisuus).
Tällaisia metakulttuurisia kehyksiä on monia, ja ne tarkastelevat inhimillisen todellisuuden dynamiikkaa kukin omalla abstraktion tai ajallisen keston tasollaan. Jotkut ovat kiinnostuneita kulttuurievoluutiosta, toiset yhteiskunnallisten instituutioiden muuttumisesta. Näistä kaikista löytyy trendejä eli kehityskulkuja. Mutta puhe trendeistä esimerkiksi trendiennakoinnin yhteydessä liikkuu erilaisessa diskursiivisessa käytännössä, tavassa käyttää kieltä tietyssä kontekstissa tiettyyn tarkoitukseen. Trendiennakoinnissa inhimillisen todellisuuden dynamiikasta valitaan tietyt mielenkiintoisina ja relavantteina pidetyt asiat, jotka sitten esitetään kontekstiin (kuluttajille, yritysjohtajille, markkinointi-ihmisille) sopivalla konkreettisella ja kenties hyvinkin populaarilla tavalla, tarkoituksenmukaisesti.
Inhimillisen todellisuuden kehityskulut - olivat ne sitten trendejä trenditutkimuksen hengessä tai yleensä kulttuurin historiaan liittyviä trendejä - noudattavat samoja lainalaisuuksia. Historia tapahtuu samalla yleisellä tavalla niin yhteiskuntien välillä kuin niiden sisälläkin, muotivirtaukset muuttuvat (tai pysyvät) samalla logiikalla kuin yhteiskunnalliset arvotkin (muutokseen tarvittava aika tai vallankäytön muodot voivat olla toiset mutta logiikka silti sama). Periaatteessa historia on uusien vaikutteiden (olkoon ne sitten lainoja tai innovaatioita) hankkimista, vaikutteiden sisäistämistä ja niiden kotoperäistämistä. Erilaiset metakulttuuriset kehykset tavoittavat kukin omalla tasollaan nämä lainalaisuudet. Metakulttuuriset kehykset eivät siis ole toisistaan irrallisia. Kulttuurianalyysin tasolla perustavanlaatuiset kysymykset koskettelevat ihmisen suhdetta aikaan, historiaan, luontoon, toisiin ihmisiin ja omaan sisinpäänsä. Trenditutkimuksen tasolla voitaisiin puhua joustavista työajoista tai työn ja vapaa-ajan suhteesta, menneisyyden romantiikasta, kestävästä kehityksestä, uusyhteisöllisyydestä ja sisäisen harmonian etsimisestä - ja ennakoida, millaisia muotoja nämä ilmiöt lähitulevaisuudessa saavat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
